Niina Rahikka-Räsänen, YTM, hoitovapaalla
Suomessa on alkusyksynä puhuttu paljon työstä. Otsikoissa ovat esiintyneet esimerkiksi sanat työeläkeuudistus, työelämän laatu sekä työn ja perheen yhteensovittamisen haasteet. Tänä syksynä aikaansaatu työeläkeuudistus toi työelämään uusia määrällisiä muutoksia, mutta laadulliset uudistukset jäivät siitä puuttumaan, vaikka niitä toivottiinkin. Julkisessa keskustelussa työeläkeratkaisun esittelyn ohessa kyllä kyseltiin työssä jaksamisen ja työhyvinvoinnin teemojen perään, mutta sopijaosapuolilta ei tullut asiaan vastausta eläkeuudistuksen yhteydessä. Kärjistäen voisikin sanoa, että työnantajat ja työntekijät jätettiin yksin työelämän kehittämisen haasteiden keskelle – paineita työssä jaksamista tukeviin muutoksiin tulee sekä päättäjien, ammattijärjestöjen että median suunnalta, mutta mistä aloittaa ratkaisujen etsiminen?
Pitkin syksyä esiin on noussut myös uutisia, kolumneja ja blogitekstejä, joissa on välillä kärkkäästikin käsitelty perhe- ja työelämän yhteensovittamisen ristipaineita. Yksi laajalle levinnyt debatti alkoi Ylen uutisoidessa, kuinka parhaassa työiässä olevat 33–44 -vuotiaat naiset jättäytyvät työelämän ulkopuolelle ja sijoittuvat ns. piilotyöttömien joukkoon lasten- ja kodinhoidon pariin. Toimittaja ja bloggaaja Sari Helin tarjosi kolumnissaan ilmiöön yhtä selitystä: naiset uupuvat perhe-elämän ja työn välisiin ristipaineisiin, ja kun apua paineisiin ei saa, työelämästä poistuminen on ainut tapa järjestää kodin- ja lastenhoito järkevällä tavalla, jos haluaa taata perheensä hyvinvoinnin.
Helin on saanut kritiikkiä sukupuolittuneesta työelämänäkemyksestään, mutta Helin myös antaa äänen niille äideille – ja toki myös isille – jotka uupuvat työn ja perheen välillä tasapainoiluun. Tosiasia nimittäin on, että työ- ja perhe-elämän ristipaineisiin tutkimusten mukaan todella uupuu moni lapsiperheen vanhempi. Tutkimusten mukaan lähes puolet suomalaisista työntekijöistä on kokenut työtehtävien ja -huolien kulkeutuvan kotiin. Työntekijät kokevat usein paineita esimerkiksi perheen kannalta hankalista työskentelyajoista, työkiireistä, kotitöistä, lasten sairastumisista sekä vapaa-ajan löytämisestä. Työn luomat paineet saattavat pahimmillaan aiheuttaa vetäytymistä perheen sisäisistä vuorovaikutussuhteista, lisätä perheen sisäisiä konflikteja, vähentää osallistumista lasten kasvatukseen ja kotitöihin sekä lisätä päihteiden käyttöä. Toisaalta myös perheen elämänlaadun heikkeneminen ja perhe-elämän konfliktit lisäävät pahoinvointia työssä, mikä taas aiheuttaa stressiä ja poissaoloja, vähentää työmotivaatiota ja -tyytyväisyyttä sekä nostaa irtisanoutumisen riskiä. Työ- ja perhe-elämän paineet luovat siis helposti toisiaan vahvistavan noidankehän.
Jokaisella työssäkäyvällä vanhemmalla on toki syytä priorisoida ajankäyttöään edistääkseen omaa jaksamistaan, mutta kaikki työntekijät eivät selviydy perheen ja työn välillä tasapainoilemisesta ilman työnantajien apua. Tutkimukset osoittavat, että perheen ja työn yhteensovittamisen tukeminen työpaikoilla lisää paitsi työntekijöiden jaksamista, myös työorganisaatioiden tuottavuutta ja vetovoimaa. Paineettomat työntekijät ovat energisempiä ja tekevät parempaa tulosta. Työssä hyvinvoivat vanhemmat myös jaksavat kotona lasten kanssa paremmin.
Perheen ja työn yhteensovittamista tukevia käytäntöjä löytyy jo kiitettävästi suomalaisesta työelämästä, ja niitä on myös tutkimuksissa pyritty tuomaan esille. Yhtenä esimerkkitutkimuksena voidaan mainita Juha Hämäläisen ja allekirjoittaneen tutkimus Perhe-elämän huomioiminen työelämässä, jossa eritellään suomalaisten perheyritysten työntekijöilleen tarjoamia perhe- ja työelämän yhdistämistä helpottavia käytänteitä. Suomessa siis työnantajat halutessaan pystyvät ja osaavat tukea työntekijöitä perheen ja työn yhteensovittamisen kysymyksissä ja näin parantaa oman organisaationsa tulosta, kohentaa työntekijöidensä jaksamista sekä vaikuttaa positiivisesti työntekijöiden perheiden hyvinvointiin. Mutta mistä työnantajat voivat saada vielä lisää mahdollisuuksia tukea työntekijöitä perhe- ja työelämän yhdistämisessä?
Edellä mainitussa tutkimuksessa nousee esiin eräs sosiaalipedagogiikankin kannalta mielenkiintoinen ulottuvuus: paikallisyhteisöjen rooli perheen ja työn yhteensovittamisen tukemisessa. Aihe on vielä huomattavan vähän tutkittu eikä sitä ole työelämän käytännöissäkään kovin hyvin tiedostettu, mutta sen potentiaali olisi syytä huomioida laajemmin työelämän laadun ja työssä jaksamisen kannalta.
Julkisilla palveluilla sekä erilaisten paikallisyhteisöjen, kuten erilaisten asukasyhdistysten, järjestöjen, seurakuntien ja yleishyödyllisten yhdistysten, tarjoamilla palveluilla on merkitystä perheellisten työntekijöiden työssäkäyntiin, sillä esimerkiksi toimiva julkinen liikenne, riittävät lastenhoitopaikat, erilaiset harrastekerhot ja vanhempien työaikoihin sopeutuneet koulujen aukioloajat tukevat lapsiperheitä työn ja perheen yhteensovittamisessa sekä vähentävät työntekijöiden kokemaa stressiä. Myös työnantajat hyötyvät paikallisyhteisöjen tarjoamista perheen ja työn yhteensovittamista helpottavista palveluista, sillä esimerkiksi julkisten palvelujen sekä yleishyödyllisten järjestöjen ja yhdistysten tuki lastenhoidossa mahdollistaa työntekijöiden tehokkaan työskentelyn. Suomessa on lukuisia julkisia palveluverkostoja, yhdistyksiä ja järjestöjä, jotka tarjoavat muun muassa erilaisia lasten- ja kodinhoitopalveluja, mutta näiden palvelujen yhdistämistä työorganisaatioiden ja työntekijöiden tarpeisiin ei ole kuitenkaan hyödynnetty ja tutkittu niin intensiivisesti kuin olisi tarve.
Paikallisyhteisöjä hyödynnetään jo laajasti hyvinvointiyhteiskunnan palvelutuotannossa ja jatkossa niiden hyödyntämistä myös perheen ja työn yhteensovittamisen ongelmakohdissa tulee lisätä. Työorganisaatioiden ja paikallisyhteisöjen välillä löytyy varmasti hyödyntämätöntä potentiaalia perhe- ja työelämän yhteensovittamisen hyvien käytäntöjen kehittämiseen, joten niin tutkimuksissa kuin yrityselämässä tulisi jatkossa kiinnittää tuohon potentiaaliin enemmän huomiota. Tähän saumaan sosiaalipedagogiikankin on hyvä lyöttäytyä mukaan, sillä sosiaalipedagogiikalla on niin tieteenä kuin käytännön toiminta-alana syvää ymmärrystä ja osaamista yhteisötyöstä sekä perheiden kasvatustehtävän että yksilöiden hyvinvoinnin ja elämänhallinnan tukemisesta.
P.S. On muistettava, että työn ja perheen yhteensovittamisen kysymykset eivät kosketa ainoastaan lapsiperheitä, vaan nykyisin työn ja perheen yhteensovittamisessa kaipaavat tukea myös mm. omia ikääntyviä vanhempiaan hoivaavat sekä pitkäaikaissairaiden tai vammaisten läheistensä omaishoitajina toimivat työntekijät. Ei saa myöskään unohtaa perheettömiä työntekijöitä, joita työelämän tasa-arvon ihanteen mukaisesti on tarvittaessa tuettava työn ja vapaa-ajan yhdistämisessä. Myös näiden ryhmien tukemiseen niin työnantajien kuin paikallisyhteisöjenkin tulee jatkossa kiinnittää huomiota
Lähteitä ja lisäluettavaa:
Barnett, R. C. & Gareis, K. C. 2008. Community: The critical missing link in work-family research. Teoksessa Marcus-Newhall, A. & Halpern, D. F. & Tan, S. J. (toim.) The changing realities of work and family. Malden: Blackwell Pub, 71–84.
Castrén, A-M. (toim.) Työn ja perheen tasapaino: sääntelyä, tutkimusta ja kehittämistä. Helsinki: Helsingin yliopisto, koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia.
Drobnic, S. & Guillén, A. M. (toim.) 2011. Work-life balance in Europe: The role of job quality. Basingstoke: Palgrave Macmillan.
Hill, J. & Hawkins, A. J. & Ferris, M. & Weitzman, M. 2001. Finding an extra day a week: The positive influence of perceived job flexibility on work and family life balance. Family Relations 50 (1), 49–58.
Kempe, J. & Kivimäki, R. & Otonkorpi-Lehtoranta, K. 2008. Työn ja perheen yhteensovittamisen kehittäminen työpaikoilla – enemmän joustoa yrityksiin. Tampereen yliopisto, yhteiskuntatutkimuksen instituutti, työelämän tutkimuskeskus. Työraportteja 81. Tampere: Tampereen yliopisto. Saatavilla http://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/65672/978-951-44-7605-1.pdf?sequence=1.
Rönkä, A. & Malinen, K. & Lämsä, T. (toim.) Perhe-elämän paletti. Vanhempana ja puolisona vaihtelevassa arjessa. Jyväskylä: PS-Kustannus.
Turpeinen M. & Toivanen, M. 2008. Perhe työssä, työ perheessä. Työn ja perheen yhteensovittamisen rajat ja mahdollisuudet työorganisaatioiden, perheen ja sukupuolen näkökulmasta. Helsinki: Työterveyslaitos.
Uhmavaara, H. & Niemelä, J. & Melin, H. & Mamia, T. & Malo, A. & Koivumäki, J. & Blom, 2005. Joustaako työ? Joustavien työjärjestelyjen mahdollisuudet ja todellisuus. Työpoliittinen tutkimus 277. Helsinki: Työministeriö.
Vasikkaniemi, T. 2013. Vanhempien työ, työn siirräntä kotiin ja lasten hyvinvointi – kohtaamisia tuulikaapissa. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.
Voydanoff, P. 2001. Incorporating community into work and family research: A review of basic relationships. Human Relations 54 (12), 1609–1637.