Sosiaalipedagogiikan opinnäytepalkinto 2020 sosionomi (AMK) Tiina Kuroselle

Suomen sosiaalipedagoginen seura jakoi kuudennen kerran sosiaalipedagogiikan opinnäytepalkinnon verkkokonferenssina järjestetyillä Sosiaalipedagogiikan päivillä perjantaina 20.3.2020. Palkinto myönnetään sosiaalipedagogiikkaa ansiokkaasti esiintuovalle ja kehittävälle opinnäytteelle, vuorovuosina pro gradu -tutkielmalle ja amk-perustutkinnon/ylemmän amk-tutkinnon opinnäytteelle.

Tänä vuonna palkinnon sai Tiina Kurosen ansiokas ja otteeltaan sosiaalipedagoginen amk-perustutkinnon opinnäytetyö Orimattilan hyväntekeväisyysyhdistys ry:n toiminnan kehittäminen käyttäjälähtöisesti yhteissuunnittelun keinoin, joka on tehty Lahden ammattikorkeakoulussa sosionomi amk -tutkintoon, sosiaalipedagogisen aikuistyön linjalle.

Tuomareina toimivat Raija Väisänen, yliopistonlehtori (emerita) Itä-Suomen yliopistosta ja VTT Antti Maunu. Tuomarit kirjoittivat arvioinnissaan näin:

“Tiina Kurosen opinnäytetyön aihe on ajankohtainen ja liittyy sosiaalipedagogiseen keskusteluun. Se on perusteellinen kartoitus ruoka-avun, hyvinvoinnin ja huono-osaisuuden taustakeskusteluista. Opinnäytetyössä on hyödynnetty aiheeseen liittyvää uusinta tutkimusta. Palvelumuotoilun viitekehyksen valinta toiminnan kehittämiseen on sosiaalipedagogisesti kiinnostava. Palvelumuotoilun menetelmä toimii hyvin, se on dokumentoitu perusteellisesti, ja sillä saavutetut tulokset ovat vahvoja. Teorian ja käytännön vuoropuhelu toteutuu prosessin eri vaiheissa onnistuneesti. Työn panos ja anti tarkastellun toiminnan kehittämiselle on hyvä. Kokonaisuus on tasapainoinen, kaikki opinnäytetyön osa-alueet tukevat toisiaan.”

Palkittu työ on luettavissa sosiaalipedagogiikka.fi-verkkosivulla: http://www.sosiaalipedagogiikka.fi/opinnaytepalkinto/.

Ensi vuoden opinnäytepalkinto jaetaan keväällä 2021 Porissa järjestettävillä Sosiaalipedagogiikan päivillä. Silloin vuorossa ovat yliopiston pro gradu -tutkielmat. Palkintoehdokkaiksi voi esittää vuosien 2019 ja 2020 aikana hyväksyttyjä pro graduja. Palkittavan työn teemaa ei ole rajattu, mutta sen tulee olla lähestymistavaltaan sosiaalipedagoginen, eli:

  • työssä tarkastellaan jotakin sosiaalipedagogisesti merkittävää ilmiötä
  • se liittyy selkeästi sosiaalipedagogiseen keskusteluun tai
  • se tuo esiin sosiaalipedagogiikan teoriaa ja/tai käytäntöä kiinnostavalla ja uusia hyödyntämismahdollisuuksia avaavalla tavalla.

Lisätietoja

Elina Nivala
puheenjohtaja, Suomen sosiaalipedagoginen seura ry
elina(at)nivala.net
puh. 040 595 1169

Top