Sosiaalipedagogiikan päivät Turussa lähestyvät. Päivien ulkomaiseksi pääluennoitsijaksi on tulossa sosiaalipedagogiikan professori Xavier Úcar Barcelonan autonomisesta yliopistosta. Ehdotuksia työryhmäesityksiksi otetaan vastaan 28.2. saakka (ks. esitelmäkutsu). Lue lisää päivistä.
Yhden näkökulman päivien teemaan avaa Susanna Leimio blogikirjoituksessaan: Ehkäisevä työ kuuluu kaikille: Kohtaaminen asiakastyön ytimessä
Susanna Leimio, YTM, seutukoordinaattori (Päijät-Hämeen ehkäisevä mielenterveys- ja päihdetyö, pelihaittojen ehkäisy sekä perhe- ja lähisuhdeväkivallan ehkäisy), Sosiaalialan osaamiskeskus Verso
Päijät-Hämeessä on jo usean vuoden ajan puhuttu periaatteellisesti siitä, että ehkäisevä työ kuuluu kaikille, osaksi kaikkien työtä, toimialasta, työn tekemisen paikasta tai asemasta riippumatta. Periaatetta on keskustelutettu sekä työntekijöiden, virkamiesjohdon että luottamushenkilöiden keskuudessa. Suoranaista ääneen sanottua tunnustusta periaate ei vielä ole saanut, mutta keskustelun ja ymmärryksen ehkäisevän työn merkityksestä voidaan katsoa lisääntyneen. Tässä yhteydessä ehkäisevää työtä tarkastellaan sosiaali- ja terveystoimialan kontekstissa.
Blogikirjoitus sukeltaa ehkäisevän työn hyvin moniulotteiseen kokonaisuuteen neljän tuulen näkökulmasta. Neljällä tuulella tarkoitetaan päihteiden käytön, mielen sairastumisen, ongelmapelaamisen sekä perhe- ja lähisuhdeväkivallan muodostamaa ilmiöiden joukkoa, joiden väliltä on tunnistettu yhteisiä rajapintoja. Mainitut ilmiöt ovat yleisiä ja yhteiskunnallisesti hyvin kalliita ongelmia hoidettavaksi. Ne aiheuttavat inhimillistä kärsimystä yksilölle sekä huomattavia kustannuksia yhteiskunnalle, kuten terveydenhuollon menot, sairausvakuutus- ja lääkekustannukset, menetetyn työpanoksen ja verotulojen arvo. Kaikkia näitä ilmiöitä voidaan myös ehkäistä oikein ajoitetuin ja kohdennetuin toimenpitein. Lopputulokseen vaikuttavat paitsi keinot, joilla ehkäisevää työtä tehdään, myös tapa ja asenne, miten heränneeseen huoleen ja esiinnousseeseen ongelmaan tartutaan.
Liekö tuotantologiikkalähtöisen toimintatavan syytä vai jotakin ihan muuta, mutta päihde-, mielenterveys-, peli- ja/tai väkivaltaongelmista kärsivät ihmiset kokevat tulevansa kohdelluksi ihmisjätteenä palveluissa, joiden pitäisi kyetä auttamaan ja tukemaan heitä suurimman hädän hetkellä. He tuntevat häpeää, pelkoa, syyllisyyttä ja arvottomuutta, ihmisiä kun ovat. He eivät saa tarvitsemaansa apua, olivat sitten tekijöitä, kokijoita tai näkijöitä, vaan joutuvat järjestelmän rattaisiin, juoksemaan luukulta toiselle, kertomaan tarinaansa yhä uudelleen ja uudelleen, kääntymään ovelta takaisin. Julmalta tuntuu myös kuulla, etteivät he koe olevansa edes avun arvoisia. Palvelun laatu ja tuloksellisuus, saako asiakas tai potilas tarvitsemansa avun ja onko se oikea-aikaista, riittävää ja oikein mitoitettua sekä pääseekö hän alkuun kuntoutumisen polullaan, ovat monen eri tekijän yhteisvaikutusta.
Palvelujärjestelmämme on organisoitunut sektoreittain siten, että asiakas joutuu siirtymään tarpeidensa mukaisesti palvelusta toiseen ilman, että työntekijät välttämättä ovat tilanteessa läsnä yhtä aikaa lainkaan. Mikäli neljän tuulen ilmiöt osuvat yhden perheen kohdalle ja ovat voimassa samanaikaisesti, ei perhe automaattisesti saa apua perheenä, vaan sen jäsenten tilanteita pohditaan yksilökeskeisesti. Perhettä ei välttämättä kuulla oman elämänsä asiantuntijana, vaan tulkinnoissa luotetaan mieluummin asiantuntijoiden näkemyksiin. Asiakkaat ovat toimenpiteiden kohteita, eivät sen aktiivisia ratkaisijoita. Tämä passivoi asiakkaita ja heikentää perheen saaman tuen laatua.
Paitsi rakenne myös työn tekemisen tapa ja sitä pohjustava asenne vaikuttavat siihen, millaista palvelua asiakas kokee saavansa ja miten se vaikuttaa hänen kuntoutumiseensa. Päijäthämäläisissä verkostoissa käydyissä keskusteluissa on tullut ilmi, että työntekijöiden asenteissa, tiedoissa, taidoissa ja kyvyssä tehdä yhteistyötä on kosolti kehittämisen varaa. Syy saadun palvelun tehottomuuteen ja kohtaamattomuuteen ei kuitenkaan pelkästään ole palvelujärjestelmän rakenteissa ja työntekijöiden osaamisessa, vaan myös palvelujen käyttäjät eivät aina itse, kertomansa mukaan, ole kykeneväisiä ottamaan tarjottua apua tai tukea vastaan. Sitä selittää mm. luottamuksen puute ja halu tai tunne pärjäämisen pakosta, mutta vaikuttavat siihen myös heidän tietonsa, taitonsa ja asenteensa. Kohtaaminen on aina kahden kauppa.
Sanotaan, että ensimmäisen kohtaamisen merkitys, tapahtuu se missä palvelupolun vaiheessa tahansa, on lopulta suurempi kuin varsinaisen konkreettisen auttamismuodon. Tämä asettaa kohtaamiselle erityisen laatuvaatimuksen: sen tulee tapahtua, kuten sosiaalipedagogisesta näkökulmasta katsottuna oikein olisi, toista ihmisistä kunnioittaen ja arvostaen, omalta asiantuntijajalustaltaan alas laskeutuen. Se asettaa myös ehdon yhteistyön tekemiselle: asiantuntijuus tulee aina jakaa asian osallisten kesken, dialogissa, yhdessä ymmärrystä todellisuudesta muodostaen. Ammattilaisen käsitys ei koskaan ole täydellinen ilman työn ns. kohteena olevan omaa ymmärrystä itseään koskevassa asiassa. Vasta toimivassa dialogissa ja aidossa kohtaamisessa kuntoutuminen, toipuminen ja suunnanmuuttaminen voi oikeasti alkaa. Ennen kuin tähän pisteeseen todella päästään, tulee työntekijöiden tarkistaa oma työn tekemisen näkökulmansa: Minkälaisesta lähtökohdasta käsin ihmisen, asiakkaan tai potilaan kohtaan? Miten suhtaudun ihmiseen itsessään, millaista ihmiskuvaa työn tekemisentapani edustaa? Entä miten asennoidun ongelmaan, jota hän käsittelee? Värittävätkö menneisyyteni, elämänhistoriani ja omat kokemukseni koko kohtaamista? Entä arvoni, mikä minulle on tärkeätä, kun teen työtäni?
Ehkäisevän ja varhaisen työn vahvistaminen on välttämätöntä tämänhetkisen yhteiskunnan taloudellisessa tilanteessa. Varat eivät riitä enää tulipalojen sammuttamiseen, vaan palvelujärjestelmän tulee ryhtyä ennakoimaan tulipaloja. Ennakoiva, ehkäisevä ja edistävä työ edellyttää yleisesti ajatellen työkulttuurin, työtapojen ja asenteiden muutosta. Asenteiden muuttuminen taas edellyttää koko auttamistyön paradigman muutosta, niiden näkökulmien hiontaa, joista käsin asiakastyötä yhteiskunnassamme tehdään. Neljän tuulen ajatusrakenne haastaa ainakin meitä päijäthämäläisiä mukaan tähän systeemiseen muutokseen.