Sosiaalipedagogiikan päivät 2016 vietettiin Turussa huhtikuun lopulla. Päivien materiaaleja, muun muassa molempien pääluentojen pp-esitykset, on koottu tänne. Alla on luettavissa Suomen sosiaalipedagogisen seuran puheenjohtajan Elina Nivalan pitämä päivien avauspuheenvuoro 21.4.2016.
Tämän vuoden Sosiaalipedagogiikan päivien teema on Eriarvoistuva yhteiskunta ja ehkäisevä työ. Päivien ohjelman sisällöissä pääpaino on teeman jälkimmäisessä osassa, ehkäisevässä työssä, joten aloitan siitä.
Kun päivien suunnittelutyöryhmässä ryhdyimme ideoimaan aihetta, huomasimme heti, että ehkäisevällä työllä voidaan tarkoittaa varsin eri asioita, jotka kaikki mahtuvat sosiaalipedagogisen työn kentälle. Ehkäisevää työtä voi tehdä hyvin monenlaisten osallistujien ja osallistujaryhmien kanssa. Jos tarkastelen aihetta ongelmalähtöisesti, voin todeta, että sosiaalipedagogisessa työssä pyritään ensinnäkin ehkäisemään hyvin monenlaisia ongelmia ja toiseksi ehkäisemiseen voidaan pyrkiä ikään kuin ongelman kehittymisprosessin eri vaiheissa: ennen kuin ongelmaa onkaan, tai silloin, kun havaitaan merkkejä ongelman kehittymisestä, tai kun eletään ongelman kanssa mutta pyritään ehkäisemään sen pahenemista, laajenemista tai sen alle nujertumista.
Esimerkiksi lasten ja nuorten vapaa-ajan toiminnan voi ajatella olevan ehkäisevää työtä, sillä siinä pyritään tukemaan kasvua ja kehitystä niin, että mitään erityisiä ongelmia ei tulisikaan. Sosiaalipedagogiikan historiassa yhtenä vahvana ajatuksena on ollut, että moderni yhteiskunta on monimutkaisuudessaan luonteeltaan sellainen, että se ikään kuin vaarantaa jokaisen lapsen ja nuoren tasapainoisen kasvun yhteisöjensä ja yhteiskuntansa jäseniksi. Siksi kaikki tarvitsevat sosiaalista kasvatuksellista tukea prosessissa, jossa he etsivät itseään ja paikkaansa yhteiskunnassa. Tällainen yleinen sosiaalisen kasvun tuki on hyvin laaja-alaista ehkäisevää sosiaalipedagogista työtä.
Termit varhainen tunnistaminen ja varhainen puuttuminen liittyvät ikään kuin seuraavan vaiheen ehkäisevään työhön. Esimerkiksi sosiaalityön piirissä tehdään ehkäisevää perhetyötä, jolla tuetaan perheitä mahdollisimman varhain hankalissa elämäntilanteissa. Tukea tarjotaan, kun havaitaan huolta aiheuttavia merkkejä ja siten pyritään ehkäisemään ongelmien kasvaminen esimerkiksi lastensuojelullisiksi ongelmiksi. Tällainen ehkäisevä työ voi olla luonteeltaan sosiaalipedagogista työtä, jos siinä kiinnitetään huomiota perheenjäsenten kasvun tukemiseen, autetaan esimerkiksi löytämään uusia toimintatapoja ja omaksumaan valmiuksia nähdä ja tehdä asioita toisin.
Ehkäisevästä työstä voidaan puhua myös työssä, jossa kohdattavilla ihmisillä on elämässään suuria ongelmia, esimerkiksi päihde- tai mielenterveysongelmia. Ehkäisevä työote tarkoittaa tällöin sellaista orientaatiota, että ollaan ensisijaisesti tukemassa ihmisen voimavaroja, nähdään hänet ihmisenä, jolla on kasvun ja kehittymisen mahdollisuuksia huolimatta ongelmistaan, ja tuetaan niiden yli pääsemisessä. Ei siis keskitytä vain ongelmien korjaamiseen tai ongelmien keskellä hengissä selviytymiseen, vaan tukemalla ihmisessä olevia mahdollisuuksia ehkäistään toivottomuutta, ongelmien kasautumista ylitsepääsemättömiksi ja niiden pahenemista.
Ehkäisevä työ, jossa tartutaan ongelmien varhaisiin merkkeihin tai kohdataan ongelmiensa kanssa eläviä ihmisiä, on työtä sosiaalipedagogiikan toisella vahvalla alueella. Yleisen ja laaja-alaisen sosiaalisen kasvun tukemisen lisäksi sosiaalipedagogiikka on aina ollut vahvasti erilaisten sosiaalisten ongelmien ja huono-osaisuuden ehkäisemiseen ja korjaamiseen pyrkivä ala. Sosiaalipedagogisessa viitekehyksessä ongelmat nähdään aina jollain tavoin ihmisen sosiaalisuuteen liittyvinä. Kyse on ongelmista ihmisen suhteissa lähiyhteisöihinsä ja yhteiskuntaan, ongelmista, jotka tulee nähdä näissä yhteyksissään ja joiden ratkaisuja tulee etsiä näistä suhteista. Näiden Sosiaalipedagogiikan päivien teeman Eriarvoistuva yhteiskunta ja ehkäisevä työ alkuosan perustelu nousee tältä pohjalta: Ehkäisevä työ tulee nähdä laajemmissa yhteyksissään, yhteiskunnassa. Ehkäisevää työtä voisi tarkastella keskittymällä erilaisiin työmuotoihin ja -menetelmiin: voisi tarkastella esimerkiksi, miten kohdataan asiakas ehkäisevässä lastensuojelutyössä tai miten toteutetaan ehkäisevän päihdetyön projekti. Vaarana on tällöin kuitenkin näkökulman rajautuminen liian kapeaksi: ajattelemme vain asiakasta ja hänen kehittyvää ongelmaansa tai jotain tiettyä riskiryhmää ja sen kohtaamista. Työn yhteiskunnalliset yhteydet jäävät tällöin huomiotta. Tämän välttämiseksi ja tuodaksemme esiin sosiaalipedagogiikan olemuksellisen yhteiskunnallisuuden teimme päivän teemasta kaksiosaisen: eriarvoistuva yhteiskunta ja ehkäisevä työ. Haluamme nähdä ehkäisevän työn yhteiskunnallisissa yhteyksissään. Lisäksi haluamme tarkastella ehkäisevää työtä aivan tietynlaisessa yhteiskunnassa, eriarvoistuvassa yhteiskunnassa.
Suomea pidetään yleisellä tasolla hyvinvoivana ja monella mittarilla mitattuna tasa-arvoisena maana. Kuitenkin myös suomalainen yhteiskunta on viimeisten parinkymmenen vuoden aikana eriarvoistunut monilla tavoilla. Eriarvoisuus näkyy kasvavina eroina muun muassa eri ihmisryhmien tuloissa, terveydessä, koulutuksessa ja hyvinvointipalvelujen saatavuudessa.
Tulonjako ovat kansainvälisesti vertailtuna Suomessa varsin tasaista. Kuitenkin esimerkiksi lapsiperheiden köyhyys on moninkertaistunut kahdessakymmenessä vuodessa: esimerkiksi muutama vuosi sitten tehdyssä tarkastelussa joka neljäs yksinhuoltajaperhe oli pienituloinen, kun vuonna 1995 pienituloisia oli vain joka kymmenes yksinhuoltajaperheistä. Tiedämme, että perheen köyhyys aiheuttaa monenlaisia arjen ongelmia, huolia ja ahdistusta. Perheen lapset köyhyys altistaa monitahoiselle ulkopuolisuudelle kaveripiirin harrastuksista ja muusta sosiaalisesta ja kulttuurisesta elämästä.
Kaiken kaikkiaan tuloerot eri väestöryhmien välillä ovat kasvamassa ja lisäksi ne heijastuvat muille elämänalueille aiheuttaen moninaista eriarvoistumista, esimerkiksi huomattavia eroja terveydessä. Koulutuksen eriarvoistuminen näkyy jo peruskoulussa muun muassa PISA-tuloksissa. Aiemmin suomalaisoppilaiden tulokset ovat tutkimuksissa olleet hyvin tasaisia riippumatta lasten taustoista, mutta tilanne on muuttumassa. Oppimistulokset ovat kauttaaltaan laskeneet 2000-luvun ajan, ja suhteessa eniten ne ovat laskeneet suoritustasoltaan heikoimmilla oppilailla. Koulutuksen eriarvoistuminen näkyy myös peruskoulun jälkeisissä opinnoissa: Koulutus ei enää tarjoa entisenlaista väylää sosiaaliseen liikkuvuuteen, vaan korkeimmin koulutettujen ja parhaiten toimeentulevien vanhempien lapset etenevät koulutuksessa muita pidemmälle.
Hyvinvointipalvelujen saatavuudessa eriarvoistumista tapahtuu paitsi tuloerojen mukaan myös maantieteellisesti. Isoissa kaupungeissa eroja syntyy asuinalueiden välille, kun väestörakenne yksipuolistuu ja alueet eriytyvät sosiaalisesti. Tämä johtaa esimerkiksi koulujen eriytymiseen ja eriarvoistumista vahvistavaan koulutusshoppailuun. Myös kuntien välillä, varsinkin kaupunkien ja pienten kuntien haja-asutusalueiden välillä, on suuria eroja lakisääteisten hyvinvointipalveluiden saatavuudessa ja laadussa. Esimerkiksi tulossa olevat varhaiskasvatuksen säästötoimet ja niihin perustuvat päivähoito-oikeuden rajoitukset asettavat lapsia konkreettisesti eriarvoiseen asemaan sen mukaan, asuvatko he jonkin kunnan rajan tällä vai tuolla puolen.
Nämä ovat yksittäisiä esimerkkejä suomalaisen yhteiskunnan eriarvoistumisesta. Päivien aikana voitte kohdata muitakin esimerkkejä, mutta näillä päivillä emme kuitenkaan keskity tarkastelemaan yhteiskuntaa, vaan mielikuva eriarvoistuvasta yhteiskunnasta muodostaa taustan varsinaiselle aiheellemme: sosiaalipedagogiselle ehkäisevälle työlle erilaisissa toimintaympäristöissä ja erilaisten ihmisten kanssa. Toivon, että tämä mielikuva eriarvoistuvasta yhteiskunnasta toimii eräänlaisena taustakuvana kaikelle, mitä näillä päivillä käsittelemme. Toivon, että se muistuttaa meitä kaikissa päivien aikana käytävissä keskusteluissa – ja myös niiden jälkeen – siitä, että sosiaalipedagogisen ehkäisevän työn tarkoituksena on myös eriarvoistumisen ehkäiseminen ja niiden vaikutusten ehkäiseminen, joita eriarvoistumisella voi olla ihmisten elämään. Sosiaalipedagogiikan yhteiskunnallisena tehtävänä on toimia mielekkään ja ihmisarvoisen elämän edistäjänä sekä ihmisen että yhteiskunnan tasolla.